Yhteisöllinen asuminen sisältää

Elinikäisen asumisen

Täysipainoisen ravitsemuksen

Hoito ja huolenpito 24/7

Tutkimuksen sisältäen perus-, sairaan- ja lääkehoidon.

Jyllin Kodin yhteisökodit

 

Ikääntyessä tuen tarve kasvaa, mutta elämä ei katoa. Yhteisökodeilla turvallinen ja mielekäs elinikäinen arki takaavat hyvän elämän. Hyvään elämään Jyllin Kodilla kuuluvat arvostaminen, aito välittäminen sekä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden huomioiminen toivomusten mukaan. Jyllin Kodilla jokaisella on arvokas vanhuus.

Jyllin Kodissa on kuusi 12-16 paikkaista YhteisöKotia, joissa on kodikkaita yhden ja kahden hengen huoneita sekä yhteisinä tiloina tupakeittio, kodinhoitohuone, olohuone ja saunat. Halutessaan asukkaat voivat kalustaa oman huoneensa omilla huonekaluillaan ja henkilökohtaisilla tavaroillaan.

Hyvää elämää Jyllin Kodilla

Yhteisöllistä asumista

Yhteisöllisyyden periaatteena on, että asukkaat osallistuvat Kodin asioiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja yhdessä tekemiseen ammattitaitoisen henkilöstön ohjauksella.

Asukkaat voivat omien mieltymystensä mukaan osallistua oman huoneen rauhasta yhdessäoloon yhteisissä tiloissa. Tilat ja kodikkaat huoneet ovat invamitoitettuja.

Turvallista hoitoa ja huolenpitoa

Yhteisökodilla nautitaan ympärivuorokautisesta hoidosta, huolenpidosta ja turvallisuudesta. Tehostettu palveluasuminen sisältää asumisen, ravitsemushoidon, ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon, palvelusuunnittelun sekä lääkehoidon ja saattohoidon: Haluamme turvata jokaiselle hyvän elämän ja arvokkaan kuoleman.

Maistuvaa kotiruokaa

Jyllin Kodin Ravintola Sofia valmistaa asukkaiden ateriat ammattitaidolla. Näin varmistetaan täysipainoinen ja ikäihmisten erityistarpeisiin sopivan päivittäisen ja monipuolisen ravitsemuksen.

Mielekästä tekemistä

YhteisöKotien monipuoliset harrasteet mahdollistavat mielekkään tekemisen oman mielenkiinnon mukaan. Kodeilla toteutuu yhteisen tekemisen ja rauhallisen yhdessäolon lomassa erilaisia tapahtumia ja harrasteita. Asukkaat osallistuvat omien voimavarojensa ja mieltymystensä mukaan aktiviteetteihin ja juhliin.

Tervetuloa asumaan Jyllin Kodille!

Jyllin Kodille voi hakeutua asumaan mistä tahansa paikkakunnalta yksityisesti, kuntien ja kaupunkien ostopalveluna ja palvelusetelillä. Annamme mielellämme lisätietoja.

Ota yhteyttä

Palvelupäällikkö

Voit myös vaihtoehtoisesti ottaa meihin
yhteyttä yhteydenottolomakkeella.