Liikuntaminuutit liikuttavat yhteisöjä!

 

Onnin Kodin henkilökunta haastoi Jyllin Kodin yhteisöt jälleen, nyt jo perinteeksi muodostuneeseen kevään liikuntaminuutit- kampanjaan keväällä 2021. Perinne on saanut alkunsa Onnin Kodin henkilökunnan ajatuksesta lisätä yhteisöllisyyttä ja mukavaa yhdessä tekemistä myös työajan ulkopuolella. Ensimmäistä kertaa liikuntaminuuttien äärellä kisattiin leikkimielisesti jo vuonna 2017.

 

Liikuntaminuutteja jokainen työyhteisön jäsen saa halutessaan kerätä omien mieltymysten sekä voimavarojen mukaan. Kampanjassa puhalletaan hyvällä asenteella yhteen hiileen ja kerätään mahdollisimman paljon liikuntaminuutteja omalle työyhteisölle. Onnin Kodilta kerrotaan, että tänä vuonna Onnin Kodin porukka kävi yhdessä lenkillä ja vaeltamassakin, yhteisen hyvän eli oman työyhteisön liikuntaminuuttien kasvattamiseksi! Kolmen kuukauden ahkeran liikkumisen päätteeksi työyhteisö palkitsi oman porukkansa yhteisellä kesäisellä piknikillä, Mahtavaa!

 

Tänä vuonna liikuntaminuuttien voiton vei Selman Kodin liikkuvaiset – tiimi ja palkinto luovutettiin liikkujille lämminhenkisesti! Vuoden 2021 erityismaininnan liikuntakampanjassa saa Onnin Koti, jossa oli suurin joukko liikkujia!

 

 

 

 

Hienoa aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä koko Jyllin Kodin väeltä!