Iloa, seuraa ja kohtaamisen riemua!
Tänä kesänä Jyllin Kodille lisää iloa, seuraa ja yhdessä tekemisen riemua tuovat neljä nuorta hymylähettilästämme. Jokainen heistä työskentelee meillä kahden viikon jakson kesän aikana. Hymylähettiläiden tehtävänä on viettää aikaa asukkaidemme kanssa osallistuen arjen mukaviin hetkiin. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä tarjota nuorille arvokasta työkokemusta ja mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä. Kolmatta päivää kesätöissä oleva Sofia kertoo päivien kuluneen mukavasti asukkaiden kanssa jutellen, pelaillen ja ulkoillen. Keskiviikkona ohjelmassa oli myös vierailu lähellä sijaitsevalle Ikaalisten torille. Työ on ollut Sofian mielestä mukavaa ja antoisaa.
Toivotamme Sofian sekä myöhemmin kesällä aloittavat hymylähettiläämme lämpimästi tervetulleiksi töihin Jyllin Kodille!

