Minna Nissilä

Sabinan tarina

Esittelemme Jyllin Kodin henkilökuvissa hoitajan uratarinoita Kuka? Sabina Faltin Miten syntyi päätös ryhtyä tälle alalle ja mikä rohkaisi mahdollisina epävarmuuden hetkinä? Sain tukea Te-palveluista. Olin pohtinut aiemmin kaikenlaista uutta, esimerkiksi kondiittorin uraa. Yhtenä vaihtoehtona oli työkokeilu ikäihmisten parissa Jyllin Kodilla. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja tartuinkin tähän tilaisuuteen uteliaana. Huomasin heti, että tämä työ […]

Sabinan tarina Read More »

Marian polku hoitajaksi

Esittelemme Jyllin Kodin henkilökuvissa hoitajan uratarinoita Kuka? Maria Ollonberg Miten syntyi päätös ryhtyä tälle alalle ja mikä rohkaisi mahdollisina epävarmuuden hetkinä? Kohdallani toteutui ystävien vahvat kannustukset tälle alalle henkilökohtaisten ominaisuuksieni valossa. Olen aiemmin tehnyt ravitsemusalan työtä ja myös asiakaspalvelua, mistä on paljon apua nykyisessä työssäni. Etenkin aluksi olin ehkäpä suomalaiseen vaatimattomaan tyyliin hieman epävarma pärjäämisestäni.

Marian polku hoitajaksi Read More »

Työllisty työvoimakoulutuksen kautta!

Jyllin Kodit toimii yhteistyössä TAKKin ja TE-palveluiden kanssa lähihoitaja- ja hoiva-avustajien rekrytoivassa koulutuksessa. Haku on jo auki! Ikaalisisissa sijaitseva Jyllin Kodin seniorien asumis- ja palvelukeskus on mukana maaliskuussa 2022 alkavassa verkkopainotteisessa koulutuksessa, joka järjestetään yhteistyössä TE-palveluiden ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa. Jyllin Kodit tarjoaa mielenkiintoisen ja monipuolisen työssäoppimispaikan luonnonkauniissa pikkukaupungissa ja mahdollisuuden työllistyä pysyvästi valmistumisen jälkeen.

Työllisty työvoimakoulutuksen kautta! Read More »

Ansiomerkkejä ja ruusuja

Ansiomerkkejä ja ruusuja jyllinkotilaisille

Joulukuun 15. päivä 2021 juhlittiin ansiomerkkien saajia ja merkkipäiviään vuonna 2021 viettäneitä. Juhlassa Jyllin Salissa oli paikalla säätiön hallituksen lisäksi vain pieni joukko henkilökuntaa, koronan takia. Juhlassa Jalmari Jyllin Säätiön hallituksen puheenjohtaja lausui kauniit sanat ja kiitokset koko henkilökunnalle mutta erityisesti ansiomerkkejä ja merkkipäiviään juhlineille. Toimitusjohtaja Pirjo Berg ja säätiön hallituksen puheenjohtaja jakoivat ansiomerkit ja

Ansiomerkkejä ja ruusuja jyllinkotilaisille Read More »